Sivut

AYY:n omat sivut julki

En odottanut tämän tapahtuvan näin nopeasti, mutta AYY sai kun saikin ylioppilaskunnan omat sivut julki.

Sivuilta löytyy vielä kaikenlaisia lapsuksia, mutta nytpä on enemmän silmäpareja niitä etsimässä. En ole vieläkään mikään tägipilven suuri fani, mutta hienoa työtä tiedotussektoreilta kaikesta huolimatta – ei ole mikään itsestäänselvyys, että sivut ovat jo nyt olemassa.

AYYE 2/2009 päätösluettelo

PÄÄTÖSLUETTELO edustajiston kokouksesta 2/2009, joka pidettiin 10. syyskuuta 2009 koulutuskeskus Dipolissa, Espoossa.

KOKOUKSESSAAN EDUSTAJISTO PÄÄTTI

  • soveltaa toiminnassaan kokouksessaan 1/2009 hyväksyttyjä vielä vahvistamattomia AYY:n sääntöjä ja yhdistyvien ylioppilaskuntien hyväksymää vaalijärjestystä sekä milloin nämä ovat ristiriidassa keskenään soveltaa AYY:n sääntöjä.
  • merkitä tiedokseen, että AYY:n edustajiston ensimmäisen kokouksen päätösten nähtävillä olosta on annettu yleistiedoksinanto 31. elokuuta 2009 ilmestyneessä Virallisen lehden numerossa 100, kohdassa muut kuulutukset, hallintolain 62 §:n 3 momentin mukaisesti.
  • valita puheenjohtajakseen kahden äänestyksen jälkeen Joonas Turusen.
  • valita 1. varapuheenjohtajaksi Otto Hilskan ja 2. varapuheenjohtajaksi Janne Peltolan näiden henkilöiden välillä käydyn äänestyksen perusteella.
  • poiketa AYY:n sääntöjen syksyä 2009 koskevien siirtymäsäännösten perusteella sääntöjen
    1. 6 §:n hallituksen vaalikelpoisuutta koskevista määräyksistä.
    2. 22 §:n hallituksen kokoa koskevista määräyksistä.
    3. 25 §:n hallituksen valinnan aikamääriä koskevista määräyksistä.
  • jättää johtoryhmän (hallituksen) puheenjohtajan ja jäsenten valinnan pöydälle seuraavaan kokoukseen.
  • että johtoryhmäehdokkaiden tulee ilmoittautua edustajiston puheenjohtajalle seitsemän päivää ennen edustajiston seuraavaa kokousta.
  • että johtoryhmäehdokkaiden nimet julkaistaan ylioppilaskunnan internetsivuilla seitsemän päivää ennen kokousta ja että johtoryhmä voidaan muodostaa vain julkaistujen nimien joukosta.
  • että johtoryhmän puheenjohtajaehdokkaiden tulee lähettää alustava esityksensä johtoryhmän kokoonpanosta edustajiston sähköpostilistalle viimeistään kolmea päivää ennen edustajiston seuraavaa kokousta.
  • jättää edustajiston työjärjestyksen pöydälle seuraavaan kokoukseen.
  • perustaa ja nimittää taloustoimikunnan valintatyöryhmän: Jouni Lounasmaa (puheenjohtaja), Teemu Halme, Katariina Kyckling, Jenni Laakso, Noora Lehtovaara, Elli Leppisaari, Anna Tompuri. Työryhmä tuo esityksensä toimintatavoistaan edustajiston seuraavaan kokoukseen hyväksyttäväksi. Työryhmän toimikausi on vuoden 2009 loppuun.
  • perustaa ja nimittää pääsihteerin valintatyöryhmän: Christian Peltonen (puheenjohtaja), Saara Hyrkkö, Miia Pesonen, Valtteri Pihlajaniemi, Oskari Sipola, Heikki Sjöman, Virve Tulamo. Työryhmä tuo seuraavaan edustajiston kokoukseen esityksensä tavasta ja perusteista, joilla pääsihteeri valitaan sekä esityksensä hakuaikataulusta ja luonnoksensa hakuilmoituksesta. Työryhmän toimikausi on vuoden 2009 loppuun.

Helsingin hallinto-oikeuden päätös omaisuuskysymyksestä

Helsingin hallinto-oikeus on ottanut kantaa KY:n edustajiston päätökseen siirtää ylioppilaskunnan omaisuutta kauppatieteiden ylioppilaiden omaan käyttöön.

Alla päätöksestä valittaneiden henkilöiden näkemys asiasta. Ylioppilaskunnat eivät vielä ole virallisesti kommentoineet asiaa.

UPDATE: Nyt on julki myös KY:n tiedote oikeuden päätöksestä.

Tiedote 9.9.2009
Vapaa julkaistavaksi

Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyden perusteet uhattuna

Helsingin hallinto-oikeus: Ylioppilaskunnilla on merkittävä määrä “yksityisiä tehtäviä”

Helsingin hallinto-oikeus on päättänyt pitää voimassa Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (KY) päätökset lahjoittaa 45 miljoonan euron arvosta omaisuutta pois ylioppilaskunnasta. Päätös vahvistaa KY:n lahjoituksille oikeudessa esittämät perustelut: Suomen julkisoikeudellisilla ylioppilaskunnilla on niin merkittävä määrä “yksityisiä tehtäviä”, että niiden perusteella on sallittua lahjoittaa noin 90 % toimintaa aiemmin rahoittaneesta sijoitusomaisuudesta pois ylioppilaskunnasta.

KY:n edustajisto päätti 30.10.2008 lahjoittaa lähes 25 miljoonan euron arvosta rahasto-osuuksia sekä yli 20 miljoonan euron arvosta sijoituskiinteistöjä edustajiston jäsenten yksityisessä hallinnassa olevalle yhdistykselle ja säätiölle. Lahjoitusten tavoitteena on käyttää varoja jatkossa vain yhdistyksen ja sen hallintaan siirtyvän säätiön määräämällä tavalla KY:n yhdistyessä osaksi Aalto-yliopiston ylioppilaskuntaa.

KY:n päätöksistä valittaneet ylioppilaskunnan jäsenet Antti Savolainen ja Kaarlo Väisänen ovat tyrmistyneitä oikeuden päätökseen ja hämmästelevät sen perusteluita: “Oikeus on täysin hyväksynyt KY:n toistuvasti esittämän väitteen, että ylioppilaskunnilla olisi Suomessa jokin erillinen “yksityinen rooli”, jota varten valtaosan varoista voi siirtää pois. Mielestämme tämä on täysin ristiriidassa yliopistolain perustelujen, eduskunnan perustuslakivaliokunnan linjausten sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton kantojen kanssa. Hallinto-oikeuden päätös vaarantaa ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyden perusteet.”

Erityisen kyseenalaisiksi lahjoitukset sekä hallinto-oikeuden päätöksen tekee Savolaisen ja Väisäsen mielestä KY:n toimintaan liittynyt salailu. Edustajisto salasi lahjoitusten lahjakirjat sekä lahjoitusten laillisuutta käsittelevät kattavat selvitykset. Myös lahjoitusten valmistelua koskeva aiempi päätös on salainen. “Edustajiston jäsenet valitaan edustamaan koko jäsenistöä. On todella kyseenalaista, että he tämän jälkeen lähtevät ylioppilaskunnan ulkopuolelle vastaaviin tehtäviin ja ryhtyvät lahjoittamaan omaisuutta pois ylioppilaskunnasta yksityiseen hallintaansa – vieläpä salaten jäsenistöltä ilman perusteluita oleelliset asiakirjat. Mielestämme tämä on täysin vastoin hyvää hallintoa ja antaa vakavan syyn viedä toiminnan laillisuus Korkeimman hallinto-oikeuden tutkittavaksi.”

Savolainen ja Väisänen aikovat valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, joka ei vielä ole lainvoimainen: “Tutkimme vielä tarkemmin päätöksen perustelut, mutta toistaiseksi vaikuttaa siltä, että merkittävään osaan valituksemme esiin nostamista kysymyksistä ei ole edes otettu kantaa. Lisäksi hallinto-oikeus teki päätöksensä ennen kuin kysymys lahjoituksiin liittyvien asiakirjojen salaamisen laillisuudesta on ratkaistu. Kyseessä on niin kauaskantoinen ja periaatteellisesti merkittävä linjaus Suomen ylioppilaskuntien kannalta, että päätösten laillisuus on syytä ratkaista Korkeimmassa hallinto-oikeudessa.”

Lisätietoja:
Antti Savolainen (puh. 044 780 0202, etunimi.sukunimi@iki.fi)
Kaarlo Väisänen (puh. 040 505 9144, etunimi.sukunimi@iki.fi)

Vaalipaneeli tänään

Tervetuloa tenttaamaan AYY:n luottamustehtäviin hakeneita ihmisiä vaalipaneeliin TaiKin Samposaliin (Hämeentie 135) tänään klo 17:00.

Edustajiston puheenjohtajaksi ovat hakemassa Otto Hilska (Ratas), Janne Peltola (Symbioosi) ja Joonas Turunen (Avainrengas). Johtoryhmäehdokkaat ovat vielä toistaiseksi pysytelleet piilossa – harmi, sillä tänään olisi ollut tarjolla hyvä mahdollisuus johtoryhmän roolista keskustelemiseen.

Huhujen mukaan OUBS tulee taas televisioimaan tapahtuman.

Kokouskutsu AYYE 2/2009

KOKOUSKUTSU

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
Edustajiston kokous 2/2009

Kokousaika 10.9.2009 kello 17.00
Kokouspaikka Koulutuskeskus Dipolin Auditorio, Otakaari 24, Espoo

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto kokoontuu toiseen kokoukseensa torstaina 10.9.2009 kello 17.00 alkaen Koulutuskeskus Dipolin auditoriossa, osoitteessa Otakaari 24, Espoo. Kokouksessa käsiteltävät asiat päätetään kokouksen työjärjestyksen hyväksymisen yhteydessä.

Espoossa, 27.8.2009

Pipsa Penttinen

maisema-arkkitehtiylioppilas

ALUSTAVA ESITYSLISTA

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
Edustajiston kokous 2/2009

Kokousaika 10.9.2009 kello 17.00
Kokouspaikka Koulutuskeskus Dipolin auditorio, Otakaari 24, Espoo

  1. Kokouksen avaus (Pipsa Penttinen)
  2. Kokouksen sihteerin kutsuminen (Pipsa Penttinen)
  3. Estyneisyyksien, esteellisyyksien, vaalikelpoisuuden menetysten, eroamisten ja läsnä olevien jäsenten ja varajäsenten toteaminen (Pipsa Penttinen)
  4. Kokouksen laillisuuden sekä kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen (Pipsa Penttinen)
  5. Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta ja kahden ääntenlaskijan kutsuminen (Pipsa Penttinen)
  6. Kokouksen työjärjestyksen vahvistaminen (Pipsa Penttinen)
  7. Ilmoitusasiat (Pipsa Penttinen)
  8. Edustajiston työjärjestyksestä päättäminen (Pipsa Penttinen)
  9. Edustajiston puheenjohtajan valinta (Pipsa Penttinen)
  10. Hallituksen työjärjestyksestä päättäminen (kokouksen puheenjohtaja)
  11. Johtoryhmän puheenjohtajan valinta (kokouksen puheenjohtaja)
  12. Johtoryhmän jäsenten valinta (kokouksen puheenjohtaja)
  13. Edustajiston työryhmien valinta ja nimittäminen (kokouksen puheenjohtaja)
  14. Kokouksen päättäminen (kokouksen puheenjohtaja)

AYY:n oma lehti: Aino

Nykyiset ylioppilaskunnat päättivät keväällä perustaa AYY:lle uuden yhteisen lehden. Samalla mm. Polyteekkari päätettiin lopettaa, eli sille ei ole enää syksyksi toimitusta valittuna.

Pikkulinnut kertovat, että ylioppilaslehti Aino on nyt alkanut hakea omaa muotoaan. Tiettävästi tänään KY-talolla pidetään lehden avustajatapaaminen, jonne saa varmaankin mennä kertomaan mielipiteitään ja ilmoittamaan halukkuudestaan auttaa lehden suunnittelussa.

Alku ainakin näyttää ihan hyvältä. :)

AYYE 1/2009 päätösluettelo ja lopulliset säännöt

Kokouksen sihteeri sai nähtävästi käytyä kokousmuistiinpanonsa läpi. Kokouksessa hyväksytyt säännöt ovat nyt kaiken kansan luettavissa, samoin kuin kokouksen virallinen päätösluettelo (johon mm. jäi sitten 21 edustajan eriävä mielipide sääntöjen käsittelytavasta, vaikka säännöt lopulta hyväksyttiinkin yksimielisesti).

KOKOUKSESSAAN EDUSTAJISTO PÄÄTTI

  • vahvistaa edustajistovaalien (21. ja 22.4.2009) vaalituloksen keskusvaalilautakunnan vahvistamassa muodossa. Lisäksi edustajisto totesi, että yhdistyvät ylioppilaskunnat ovat yhteisesti sopineet vaalin järjestämisestä yliopistolain voimaanpanolaissa mainitusti.
  • valita kokouksen puheenjohtajaksi maisema-arkkitehtiylioppilas Pipsa Penttisen ja varapuheenjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Kasperi Launiksen.
  • keskusteluitta, että A) sihteeri laatii kahden viikon kuluessa kokouksesta perustellun päätöspöytäkirjan, B) päätökset syntyvät annettujen äänten enemmistönä, C) kaikki puheenvuorot pyydetään kirjallisina ja esityksille vaaditaan kannatus ja D) äänestyksen suoritetaan avoimina eli kättennostoäänestyksinä, kuitenkin yhden edustajan vaatiessa suoritetaan äänestys suljetuin lipuin ja E) äänestyksen perusteella (24 ääntä pohjaesitys, 21 ääntä Myllysen vastaesitys liite 8.2) käyttää liitteen 8.1 mukaista menettelytapaa työjärjestyksen kohtaa 9 käsiteltäessä. 21 edustajiston jäsentä jätti kohdasta E) kirjallisen eriävän mielipiteen.
  • hyväksyä yksimielisesti Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan säännöt.
  • kokoontua kokoukseen 2/2009 Pipsa Penttisen kutsusta.
  • merkitä tiedokseen seuraavaa:
    • opetusministeri Virkkusen tervehdyspuhe 4.8.
    • rehtori Tuula Teerin tervehdyspuhe 4.8.
    • 30.9. yhdistyvät ylioppilaskunnat näkyvät lennokkaasti Aalto-yliopiston kampusalueilla
    • kiitokset useille edustajiston jäsenille sääntöjen hyväksymisen mahdollistamisesta ja hyvästä keskustelusta
    • rehtori Teerin toivomuksen kirjauksesta ylioppilaskunnan tehtävään ja toteamuksen, että toivomus nostetaan esiin AYY:n strategiakeskustelussa
    • sihteeri Halmeen tulkinnan, että yliopistolain voimaanpanolain nojalla yhdistyvät ylioppilaskunnat käyttävät tässä edustajistossa yhdessä päätösvaltaa, jolloin nykyisten ylioppilaskuntien jäsenet ja mahdolliset asianosaiset voivat valittaa tehdyistä päätöksistä. Tässä kokouksessa tehdyt päätökset julkaistaan nykyisten ylioppilaskuntien virallisilla ilmoitustauluilla välittömästi päätösluettelon valmistuttua.

PÄÄTÖSLUETTELO ON ASETETTU NÄHTÄVILLE KY:N, TOKYOn JA TKY:N VIRALLISILLE ILMOITUSTAULUILLE 26. ELOKUUTA 2009

Teemu Halme
Kokouksen sihteeri

Säännöt hyväksyttiin yksimielisesti

Eilisessä kokouksessaan (AYYE 1b/2009) edustajisto hyväksyi ylioppilaskunnan säännöt yksimielisesti (kts. virallinen tiedote). Ensimmäisen kokouksen perusteella tämä ei ehkä tuntunut kovin todennäköiseltä lopputulokselta, mutta näiden kahden viikon aikana asiat kehittyivät sellaista vauhtia että sitä voi vain ihmetellä.

Iltakoulussa päätettiin perustaa Konklaavi 2.0 (edaattorit Harjanne, Hilska, Knight, Källström, Liukkonen, Putto, Turunen) keskustelemaan mielipide-eroista ja hakemaan kompromissia. Se kokoontui kokousviikon tiistaina, ja monien yllätykseksi KY-talon kokoushuoneesta käveltiin ulos yhteisymmärryksessä.

Kompromissipaketti sai etenkin teekkareiden keskuudessa aluksi aika vaihtelevan vastaanoton. Erinäisten mutkien jälkeen kuitenkin nähtiin paketin suurten linjojen olevan hyväksyttäviä, ja keskityttiin viilaamaan sääntöjä sen pohjalta – aivan viime hetkeen asti.

Minusta konklaavin keskusteluilmapiiri oli aivan loistava, mutta todella tiukan aikataulun takia homma näytti vähän kabinettikähminnältä ja asioiden väkisin runttaamiselta. Nyt kun keskusteluyhteys on auki, tulevien asioiden yhteiseen valmisteluun on selvästi paremmat edellytykset.

Kokouksen jälkeen pidettiin aika hyvät yhteiset jatkot. :) Varsin monta AYY-aiheista laulua ainakin sai alkunsa illan aikana.

Kokouksen päätökset

Kokouksessa päätettiin mm. seuraavista asioista:

  • AYY:n hallitus muodostetaan hallituksenmuodostajalla, samaan tapaan kuin lähes kaikissa ylioppilaskunnissa.
  • Hallituksen rinnalla, edustajiston alaisuudessa toimii päätösvaltaa käyttävä (eli myös päätöksistään vastuussa oleva) 8-10 hengen taloustoimikunta, josta vähintään puolet on opiskelijoita ja loput ulkopuolisia asiantuntijoita. Taloustoimikunta tekee päätöksiä lähinnä ylioppilaskunnan omaisuuden hoitoon liittyen.
  • Taloudellisesti merkittäviin päätöksiin kirjattiin “dynaaminen jarru”, joka antaa edustajistolle mahdollisuuden tehdä taloudellisesti merkittäviä päätöksiä nopeallakin aikataululla, mutta vaatii edustajistolta tiukempaa harkintaa (ja mm. 2/3-enemmistön) jos hallitus tai taloustoimikunta pitävät päätöstä riskinä.
  • Hallitukseen valitaan vähintään yksi edustaja kaikista niistä korkeakouluista, joista on vähintään yksi hakija.
  • Syksyllä 2009 valmistelua koordinoi hallitusta muistuttava johtoryhmä, joka ei kuitenkaan hallituksen tavoin ota kantaa poliittisiin asioihin.
  • Syksyllä 2009 esteellisiä ovat nykyisten ylioppilaskuntien työntekijät, mutta hallituksen jäsenten esteellisyydestä päätetään tapauskohtaisesti.
  • Edustajiston toimikausi on kalenterivuosi. Se voi kuitenkin järjestäytyä jo ennen sitä.
  • Edustajiston puheenjohtajaksi voi hakea kuka tahansa edustajistovaaleissa kannatusta saanut. Hallitukseen voi hakea kuka tahansa ylioppilaskunnan jäsen.
  • Ylioppilaskunnan nimen käännökset ovat ruotsiksi Aalto Universitetets Studentkår ja englanniksi Aalto University Student Union.

Lopuksi säännöt hyväksyttiin yksimielisesti nimenhuutoäänestyksellä.

Seuraava kokous

Seuraava kokous on alustavien tietojen (tai huhujen) mukaan torstaina 10.9. ja siellä käsitellään ainakin edustajiston puheenjohtajan valinta.

AYYE 1. jatkokokous

Ensimmäisen kokouksen jälkeen sähköpostilistalla on vaihdettu kuulumisia, välillä enemmän ja välillä vähemmän sovittelevasti.

Ensimmäisen kokouksen jatko-osa pidetään torstaina 20.8.2009 klo 17 Domus Academican (Hietaniemenkatu 14, Helsinki) Mechelinia-salissa. Kokouksessa jatketaan edellisen kokouksen pohjalta, eli lähinnä käsitellään sääntöjä.

Jää nähtäväksi millä tasolla aiemmin tehtyjä päätöksiä halutaan repiä auki kokouksessa. Sähköpostikeskustelun perusteella sääntöjen lopullinen hyväksyntä 2/3-enemmistöllä on ainakin asia, joka halutaan tuoda pöydälle. Edustajisto kokoontuu etsimään kompromisseja iltakouluun tämän viikon torstaina 13.8.2009 klo 17 KY-talolle.

Ensimmäisen kokouksen ensimmäinen yritys

Säätytalolla nähtiin aikamoinen show tiistai-iltana. Kyltereiden puolelta tapahtunutta onkin jo kommentoitu muutamaan kertaan.

Päätökset

Kokouksessa ehdittiin lähinnä keskustella menettelytavoista ja käsitellä sääntöjen yleiset, laajemmin sääntöihin vaikuttavat asiat. Päätöspuolella syntyi muutamia ratkaisuja:

Peltosen esitys taloustoimikunnasta hyväksyttiin luomaan ylioppilaskunnalle neuvoa-antava taloustoimikunta Kronqvistin ehdottaman “taloushallituksen” tyylisen, hallitukseen rinnastettavan elimen sijaan. Asiasta käytiin pitkä ja hyvä keskustelu, mutta se olisi selvästi tarvinnut enemmän yhteistä keskustelua etukäteen.

Peltosen esitys kunniavaltuuskunnan ja jatkuvuustoimikunnan lisäämisestä hyväksyttiin, eli ylioppilaskunnalle tullaan perustamaan jatkuvuutta edistävät, toimijoita tukevat elimet KY:n ja TKY:n malliin.

Klimscheffskijn esitys syksyllä 2009 hallituksen sijaan valittavasta projektityöryhmästä tarkoittaa, että tänä syksynä ei nähdä hallitusta, vaan asioiden etenemistä valvova työryhmä. Ratkaisun perusteluina olivat mm. hallituksen kouluttamiseen tarvittava aika, vanhojen ylioppilaskuntien AYY-koordinaattorien mukaanottaminen työryhmään ja vapautuminen hallituksen valtaa ja vastuuta koskevista sääntökirjauksista.

Lehtovaaran esitys esteellisyyksistä syksyllä 2009 linjasi, että vanhojen ylioppilaskuntien hallituksen jäsenet ja työntekijät eivät voi osallistua syksyllä 2009 edustajiston toimintaan.

Lopulta kokous päätettiin klo 23 ja loput asiat siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

Käsittelyjärjestys

Kokoukseen oli tuotu käsittelyjärjestys, jossa aikaisemmin valmisteltu sääntöpohja otettaisiin pohjaesitykseksi ja siihen tehtäisiin muutoksia yksinkertaisella enemmistöllä (yli 50% annetuista äänistä). Lopuksi säännöt hyväksyttäisiin 50% enemmistöllä.

Myllynen oli tuonut kokoukseen oman ehdotuksensa, jossa pohjaesitykseen tehtäisiin muutoksia 2/3 määräenemmistöllä, ja lopuksi säännöt hyväksyttäisiin samalla 2/3 määräenemmistöllä.

Yritin muutaman kerran tuoda kokouksessa ilmi, että tämä asettaa pohjaesityksen kummalliseen erityisasemaan. Virkamiestyönä tehty valmistelu säännöistä on tarkoitettu nimenomaan keskustelun ohjaamiseksi ja helpottamiseksi, ja se sisälsi paljon vaihtoehtoisia muotoiluja. Missään vaiheessa ei ole ollut puhetta näiden sääntöjen erikoisasemasta.

Muutosesitys olisi aiheuttanut sen, että ensin oltaisiin jouduttu päättämään sääntöjen pohjaesityksestä tavallisella yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, jonka jälkeen niihin oltaisiin yritetty tehdä muutoksia 2/3-enemmistöllä – todennäköisesti onnistumatta.

Kokouksessa oli selvästi todella kitkerä meininki muutosesityksen hylkäämisen jälkeen. Harmi vain, että missään vaiheessa ei tuotu pöydälle oikeasti hyväksyttävissä olevaa esitystä.

Huono valmistelu kostautui

Kokousta edeltävä ilmapiiri oli vähintäänkin varovainen, voisi melkein puhua radiohiljaisuudesta. Omien korttien näyttäminen ei tuntunut hyvältä idealta, ja mitään konkreettisia esityksiä ei ollut ennen sunnuntaita tullut nähtäville.

Viimeisinä päivinä ja tunteina maililiikenne kävi sitäkin kuumempana ensimmäisen pelinavauksen jälkeen. Omat muutosesitykset ihan kiitettävästi puskettiin listalle, mutta niihin jäi aika heppoisesti aikaa tutustua. Asiaa ei nyt ainakaan auttanut se, että TKK:n sähköpostissa oli 1-2 päivän viive viestien kulussa.

Tällainen juuri kokousta edeltävä yksisuuntainen kommunikaatio ei selvästi ollut ihan riittävää. Jos saat yhtäkkiä eteesi 9 sivua muutosesitystä, kovinkaan moni ei ole valmis tukemaan sitä siltä istumalta varauksetta, etenkin jos on käyttänyt jo ennestään huomattavasti aikaa jonkun toisen vaihtoehdon validoimiseen.

Kokouksessa erityisen väärin tulivat kohdelluksi mielestäni Kronqvistin taloustoimikuntaehdotus ja ehdotus merkittävistä taloudellisista päätöksistä. Minulla ei ole mitään tarvetta tuoda TKY:n jäänteitä AYY:n organisaatioon, ja olisin ollut valmis viilaamaan ehdotuksesta minua vaivaavat ongelmakohdat pois. Säätytalo nyt ei kuitenkaan ollut sille oikea paikka, ja päädyin monen muun tavoin äänestämään vaihtoehtoa, jonka riskit ja mahdollisuudet olin huolellisesti tutkinut etukäteen. Minusta tästä täytyy jatkaa keskustelua kun AYY:n muita talousasioita linjataan, ja olen ihan valmis muuttamaan sääntöjä kun kokonaiskuva selkenee.

Lopulta tämä lähti aivan lapasesta ja äänestämiskäyttäytyminen toimi kaikissa muissakin asioissa ihan kummallisesti. Selkeitä ja hyviä ehdotuksia esim. jatkuvuustoimikunnasta näytettiin minusta vastustavan ihan vain muodon vuoksi, koska ne ovat teekkareiden esityksiä.

Koska 24-21 -päätöksissä ei ole mitään järkeä, käsittelyä ei mielestäni voi jatkaa ennen kuin näistä isoimmista kysymyksistä on järjestetty erilliset vapaammat keskustelutilaisuudet, joissa ihmiset ovat valmiita tekemään kompromisseja ja kuuntelemaan muita. Eilen tuntui, että kokoustauko oli ainoa hetki kun ihmisiin sai puheyhteyden.